Luminen lapsuus
Luminen lapsuus -näyttely kutsui niin aikuiset kuin lapset kokemaan lumileikkiperinteitä. Näyttelyssä yhdistyivät lumileikkiperinteen tutkimus ja toisaalta Hiihtomuseon toimintaan kannustava näyttely-ympäristö. Näyttelyssä oli esillä on myös talvisia metsän eläimiä.
Lumileikkiperinteen historiaa
Helsingin yliopiston kansatieteen laitoksella on kerätty pitkään tutkimusaineistoa lumileikkiperinteistä. Taustalla on suomalaisten omia kertomuksia lapsuutensa lumileikeistä, kuten lumilinnojen ja -majojen rakentamisesta, lumisodista, lumilyhtyjen, lumiukkojen ja lumieläinten rakentamisesta sekä tietysti maahan tehdyistä lumienkeleistä.
Puuhaparvella lapsille oli järjestetty pelejä, piirtämistä ja tehtäviä. Näyttelyssä oli neljä eri-ikäisille lapsille tarkoitettua tehtävärataa talvisten eläinten aihepiirissä. Vastaukset ja leimat sai näyttelystä.
Näyttelyssä oli myös lumilinna, josta pääsi liukumäkeen sekä lumilinnaelementtejä, joista sai rakentaa lumimajan tai linnan. Näyttelyssä oli myös teatterilava, jonka puvustamossa sai pukeutua lumiukoksi, lumikuninkaaksi tai -prinsessaksi.